












Tomi Tuominen syntyi ralliperheeseen marraskuussa 1971. Molemmat vanhemmat ovat toimineet kartanlukijoina, äiti ajanut itsekin. Isä, Timo Tuominen, jaksaa vieläkin harrastaa Historic-luokan EM-sarjassa.
​
Ensimmäinen kilpailu koitti tammikuussa 1991, kuskina Toni Lindqvist. Ensimmäisten vuosien aikana kuljettajat ja autot vaihtuivat useasti. Yksi kansainvälisen rallin yleiskilpailun voitto mahtui alkuvuosiin, kun Tuominen juhli Saarenmaa-rallin voittoa Eija Jurvasen kanssa vuonna 1993.


Vuonna 1999 oli vuorossa ensimmäinen MM-ralli Jyväskylässä.
Kuljettaja tuolloin Esa Saarenpää. Kaksikko saavutti SM-pronssia vuonna 1999.
Seuraavana vuonna Tuominen osallistui mm. Jyväskylään Jouko Puhakan kanssa.


Vuonna 2001 Tuominen siirtyi Sebastian Lindholmin kartanlukijaksi, mutta tiet erosivat jo kahden SM-rallin jälkeen Tuomisen aloitettua
Formula 1 -selostajan työt.
Marraskuussa 2001 Tomi juhli 30-vuotissynttäreitään
ajamalla Alastarolla ratakisan.
Touring Saloon -luokassa sijoitus oli molemmissa starteissa kolmas.
Lindholmin ja Tuomisen polut kohtasivat uudestaan vuonna 2003, tuloksena kaksi SM-kultaa vuosina 2004 ja 2006.



Ensimmäinen kokemus tehdasautosta tuli vuonna 2004, kun Tuominen osallistui Jyväskylään Sebastian Lindholmin kanssa. Alla oli tehtaan Peugeot 307 WRC. Ensimmäinen ulkomailla ajettu MM-osakilpailu oli Sardinian MM-ralli
vuonna 2006, kuljettajana Kristian Sohlberg.



Vuonna 2008 Tuominen kiersi MM-sarjan Suzukin WRC-tiimissä Toni Gardemeisterin kanssa. Kaksikko viihtyi samassa kabiinissa usean vuoden ajan, osallistuen mm. Monte Carlo -ralliin neljä kertaa.



Vuonna 2013 Tuominen ja Juho Hänninen aloittivat yhteistyön. Tarkoituksena oli ajaa MM-sarja M-Sportin Fordilla, mutta kausi typistyi vain kolmeen osakilpailuun. Seuraavalle kaudelle tuli kuitenkin Hyundain tehdassopimus, joka käsitti kuusi MM-sarjan osakilpailua.



Vuonna 2017 sukupolvet kohtasivat, kun Tuominen aloitti Sebastian Lindholmin pojan Emilin kartanlukijan työt. Vuosi toi SM-hopeaa, sekä kaksi osallistumista junioreiden MM-sarjan osakilpailuihin.
.jpg)


Vuonna 2019 Tuominen osallistui yhteen MM-osakilpailuun
Juho Hännisen kanssa Toyotan WRC-autolla.
​
Yksittäisistä kilpailuista Tunturiralli on ollut Tuomisen lempikisa pitkään. Tällä hetkellä osallistumisia arktiseen seikkailuun on peräti kahdeksantoista kappaletta. Niistä noin puolet on tullut ratin takana, vaikka Tuominen ei muuten rallia olekaan itse ajanut.
​
​